maanantai 16. maaliskuuta 2015

Happiness is a journey, not a destination

Noniiin, nyt tulossa paasausteksti. Tästä aiheesta on mulle aika vaikee kirjottaa, mut kohtaanpahan ainakin sit pelkoni.

Mä oon ihan täysin terveellisten elämäntapojen ja urheilun kannalla ja koitan parhaani mukaan noudattaa sitä itekin, mutta musta tuntuu, että Suomessa se on vedetty ihan överiksi. Joka paikassa lehdet pursuu uusia laihdutusvinkkejä ja uusia terveellisiä reseptejä ja ohjeita tasapainoiseen elämään yms. niin ei mikään ihme, et tällanen tavallinen tallaajakin menee siitä sekasin.

Ite rupesin kattoo tarkemmin syömisiäni välivuoden jälkeen. Välivuonna tuli muutama kilo ylimäärästä, kun työskentelin ravintolassa ja ei ollu oikeesti välillä aikaa kunnon ruokataukoihin, niin tuli sit välillä tungettua suustansa alas ihan mitä sattuu. Tietty kaikki ihanat rasvaset pullat löys myös välillä tiensä mun masuun kun ei ollu kerenny syömään niin jotain oli pakko syödä. Rupesin kyllä sit loppuvaiheessa raahaamaan välipaloja mukaan töihin, kun rupes ällöttämään oma olo. Onneks kuitenkin liikuin koko ajan niin en ihan päässy plösähtämään.

Noh sain itteeni niskasta kiinni ja rupesin kattoo vähän tarkemmin et mitä syön ja sit alotin kuntosalilla työskentelyn ja se ympäristö tekikin tosi hyvää mulle ja autto avaamaan mun silmiä ja tajuumaan et ei se oo niin vaikeeta syödä ihan normaalia kotiruokaa, paljon vihanneksia ja herkutella välillä. No mut miks se ei sit ookkaan niin helppoa?

Mä myös, niinkun varmasti monet muutkin, sokaistuin tästä Suomen fitnessboomista ja rupesin hirveen tarkkaan viilaamaan ruokavaliota ja kieltämään iteltäni kaiken mahollisen ja sit kun tuli niitä romahduksia niin olin hirveen ankara ittelleni. Pikkuhiljaa oon onneks päässy tosta asenteesta eroon ajatusmaailman muuttamisella ja myös rakkaan ystävän vertaistuella. Silti tuntuu et vasta nyt parin kuukauden aikana oon ollu oikeesti tosi rehellinen itelleni ja todennu että ei mun ajatusmaailma oo todellakaan mikään terve ollu, eikä oo täysin terve vieläkään. Mikä omituisinta, en oo koskaan ollu ylipainonen ja oon syöny suurimman osan mun elämästä ihan normaalia kotiruokaa ja aina myös harrastanu liikuntaa viikottain. Miks on niin hankalaa löytää se tasapaino?

Luen myös ite monia "fitness"-blogeja, ja useet bloggarit onkin kirjottanu myös siitä, että tekeekö ne vatsapalikat ja hauberi onnelliseks? No tuskin. Kyllä se tulee pään sisältä. Ja se on se mitä työstän itekki tällä hetkellä.

Täällä Ranskassa oon joutunu käsittelee näitä asioita vielä enemmän kun Suomessa, kun ei oo samanlaista rutiinia ja on liikaa aikaa ajatella. Ja syödä :D välillä käydään pohjamudissa ja ryvetään siellä itsesäälissä, mut sit välillä menee taas tosi hyvin. Oonki just huomannu miten univaje ja rutiinin puute vaikuttaa muhun ihan hirveesti. Nyt oonkin laittanu herätyskellon joka aamu puol yheksältä soimaan, vaikka ei tarviskaan lähtee mihinkään, mut se vaikuttaa ihan hirmusesti mun jaksamiseen. Ei väsytä, ei tuu mielitekoja ja saa enemmän aikaseks.

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_suomalainen_fitness-intoilu_on_ranskassa_outoa/7817397

Kärjistetty teksti, mutta löytyy sieltä totuuden siemenkin ;)

Oon myös todennu sen, että on turhaa murehtia koko ajan omaa peilikuvaa ja puristella vatsamakkaroita ja reisiselluja, sillä ei saavuta mitään. Nojoo, helpommin sanottu kun tehty, mutta kuitenkin. Koitan tällä hetkellä keskittyä täysin itteeni ja sen hyvän olon ja tasapainon saavuttamiseen. Ja toivottavasti tätä kautta se edes jonkinasteinen tyytyväisyys tulee sieltä. Ja myös tätä kautta tavoittelen sitä kliseistä onnellisuutta.


Musta on myös tosi surullista, kuinka joskus jo 12-vuotiaat tytöt miettii peilin edessä, että kelpaanko minä? Valitettavasti medialla on suuri vaikutus nykypäivänä; on vaikeeta kasvaa itsevarmaks ja itsenäiseks naiseks, kun jo varhaisteini-iässä media maalaa tavoitteellisen naisihanteen. Tämän hetken naisihanne on hoikka, lihaksikas ja vahva vartalo, mut miks sekin pitää vetää niin överiks? Ei kaikkien tarvii Victoria's Secret malleja tai Michelle Lewineja. Tärkeintä on, et elää niin kun tuntee itelleen sopivaks.

Ja jos ihmiseltä otettais vartalo ja kasvot ja kaikki ulkonäköön liittyvä pois, mitä jää jäljelle? Eiköhän se oo se sisänen kauneus joka loppuen lopuks merkkaa eniten. :)

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1426312603266.html

Upea ja rohkea Lizzie Velasquez taistelee kiusaamista vastaan.

Näillä ajatuksilla mennään koko ajan eteenpäin. Koitan olla murehtimatta turhia, tehdä niin kuin hyvältä tuntuu, elää hetkessä ja nauttia tästä elämästä mikä mulla on nyt. :)


Happy Monday !

xo, Susa